2020: syyllisyyden vuosi

Ollakseni täysin rehellinen, tämä on ollut henkisesti minulle todella raskas vuosi. Korona on tietysti ollut yksi syy, mutta ei suinkaan ainoa. Moni muukin asia on painanut mieltäni tänä vuonna. Nyt vuoden lopussa on samaan aikaan raskas olo, kun muistelen mennyttä vuottani, mutta myös todella helpottunut olo siitä, että voiton puolella ollaan, sillä vuosi on pian vaihtumassa toiseen. Ja jotta saisin todella tämän vuoden jätettyä kunnolla taakseni, haluan nyt käydä läpi ne asiat, jotka minua ovat tänä vuonna painaneet. Instagramin puolella listaan 24 asiaa, jotka ovat tehneet minut tänä vuonna iloiseksi ja tuoneet toivoa, joten kurkkaa sekin tämän synkistelyn jälkeen😉

Kuten otsikostakin näkee, ja mitä minäkin vähän aikaa sitten tajusin, että tämän vuoden teemana on ollut syyllisyys, yhdestä jos toisesta asiasta. Se on painanut sydäntäni koko vuoden niin paljon, että olo on tuntunut usein fyysisestikin raskaalta, etenkin syksyllä. Mutta aloittakaamme siitä, mistä kaikki alkoi, eli koronakeväästä.

Taitaa todella näin jälkeenpäin katsottuna olla niin, että kaikki alkoi koronasta. Syyllisyyden siemen oli kylvetty maaliskuun puolivälissä, josta se sitten kasvoi yhä korkeammalle mitä pidemmälle vuotta tultiin, vaikka toivoin toisin. Koronan takia tuntui, kuin kaikki ympärillä olevat ihmiset olivat yhtäkkiä muuttuneet ikään kuin vihollisiksi, joita tuli välttää. Mutta samaan aikaan minä olin itse se vihollinen, joita muiden tuli välttää. Ja viholliseksi minä itseni tunsinkin. Tai vähintäänkin, kyllä, syylliseksi aina kun astuin ovesta ulos muiden ihmisten seuraan. Vaikka minulla ei olisi siihen ollutkaan mitään syytä. Ongelmana vain oli, että koko ajan pelkäsin syyn olevan olemassa. Niinpä tunsin ahdistuksen kasvavan yhä suuremmaksi, kunnes se aiheutti jo fyysistä kipua, minkä taas diagnosoin itse johtuvan koronasta.

Ja noidankehä oli valmis. Ahdistuksesta ahdistukseen, ilman pakokeinoa. Onneksi olen kuitenkin selvinnyt vuodesta ilman koronaa, mutta ahdistusta on ollut sitäkin enemmän. Pelko muiden tartuttamisesta kasvoi syksyllä niin suureksi, että kyyneleet silmissä ja syyllisyyden raskas paino sydämellä kerroin äidilleni pienistä oireista, joita minulla oli ollut. Oireet osoittautuivat joksikin muuksi kuin koronaksi, mutta mieleen jäi se, kuinka vaikea tuo hetki minulle oli. Valehtelematta yksi elämäni vaikeimmista, mikä kuulostaa todella oudolta, kun laittaa sen kontekstiinsa. Mutta niin pahaksi syyllisyydestäni aiheutunut ahdistus oli vuoden aikana päässyt. Ja sitä tunnetta en halua enää koskaan takaisin.

Ja toisena se, mikä on aiheuttanut minulle paljon ahdistusta ja syyllisyyttä koko syksyn. Aloitin syksyllä viidennen vuoteni yliopistossa, mikä toi minulle mukanaan pohdintaa siitä, mitä itse asiassa haluan valmistumisen jälkeen tehdä. Tämä on sinällään normaalia, mutta minulla se meni, koko aiemman vuoden teeman mukaisesti, vähän yli aina ahdistukseen asti. Luin monia harjoittelupaikkailmoituksia, vastaan tuli monen yliopistosta tutun ihmisen onnistumisia työelämän suhteen, kuuntelin monia infoja työelämään liittyen, ja kaikissa oli yksi sama selkeä viesti minulle: sinä et ole tehnyt tarpeeksi. Kyllä, olen opiskellut täysipäiväisesti jo neljän vuoden ajan. Mutta en ole ollut töissä, en oman alani enkä missään muissakaan töissä, koska minun ei ole tarvinnut. En ole ollut mukana ainejärjestötoiminnassa enkä missään muussakaan yliopiston kerhoissa, kovinkaan monissa tapahtumissa jne. Onnekkaasti löysin kaveriporukkani ensimmäisen vuoden aikana, ja muutenkin huomannut, että mikä itselleni sopii, ja mennyt sen mukaan yliopistovuoteni. En ole pakottanut itseäni mihinkään mihin en ole halunnut mennä, mitä en ole kokenut omakseni, ja ennen muuta tehnyt juuri sen verran minkä olen kokenut oman hyvinvointini kannalta parhaaksi. Mutta….

Kaikki muut ovat tehneet saman verran opintoja kuin minäkin JA tehneet kaikkea muuta siinä rinnalla. Minä en. Vaikka ihan varmasti olisin voinut, kun hekin pystyivät siihen. Minä en tehnyt ja nyt minulla ei ole kokemusta siitä ja tästä asiasta, kun heillä taas on. Ja kokemusta siitä ja tästä asiasta tarvitaan sitten työelämässä. Väkisinkin tulee tunne, että olen tehnyt liian vähän, vääriä asioita, vääriä valintoja, ja tämä kaikki johtaa huonoon tulevaisuuteen. Tai ainakin tulevaisuuteen jossa ei ole paljoa vaihtoehtoja. Mitä minä voin nyt muka tehdä, kun kaikki mahdollisuudet menivät jo, kun minä vasta lähdin kunnolla vauhtiin? Tuntuu, että olen pettänyt itseni. Että olen laiska. Mutta….

Totuushan on se, että tälläkään syyllisyydellä ei ole mitään syytä olla olemassa. Tämän syyllisyyden siemen on vain syvemmässä kuin muiden edellisten, sillä se oli kylvetty jo vuosia sitten. Sen nimi on itsensä vertaaminen toisiin. En vaan osaa päästää kokonaan siitä irti. Se nousee aina uudelleen kiusaamaan minua. Enemmän kuin mitään muuta, haluan päästä siitä eroon, ja onneksi vähitellen alankin pääsemään siitä irti. Kun vaan todella ymmärrän sen, että elän omaa elämääni, kuuntelen itseäni, ja teen kuten itse koen parhaaksi. Ja ne päätökset joita teen, ovat ihan yhtä hyviä kuin kaikkien muidenkin, ja minä en ole yhtään vähemmän tärkeä jos, ja kun, teen erilaisia päätöksiä kuin muut. Olen aina valinnut hiukan toisin kuin muut ja aion jatkossa tehdä samoin. Minun täytyy vain luottaa siihen, että ne todella ovat juuri minun kannaltani parhaita päätöksiä eikä muiden päätöksillä ole mitään tekemistä niiden kanssa.

No niin, olipas se syvällistä tekstiä. Toivottavasti ette ole nyt ihan uponneet vaan olette vielä pinnalla. Kuten alussa mainitsin, olen listannut tältä vuodelta myös hyviä asioita, ja toivon että tulevaisuudessa keskityn enemmän niihin kuin näihin joista kerroin tänään. Elämä ei ole pelkkää hattaraa, mutta vaikeiden aikojen edessä täytyy muistella niitä hattarapäiviä, jotta vaikeista päivistä selviytyy. Jääköön siis nämä asiat pöytälaatikkoon ja tähän menneeseen vuoteen tämän postauksen myötä, ja jatketaan kohti niitä hattarapäiviä. Ja jos tämä vuosi ei ole mitään muuta opettanut, niin ainakin sen, että jos selviän näin vaikeasta vuodesta, selviän ihan mistä vaan.

Kiitos, että luit, ja kiitos että olet ollut vuodessani mukana😊 Ja onnittelut, että sinäkin olet lopulta selvinnyt tästä vuodesta! Toivotaan, että vuosi 2021 tuo mukanaan enemmän hattaraa kuin vaikeita päiviä.

-Anna xx