Minä olen maisteri!

Heippa hei blogi ja blogin lukijat!

Otsikko kertoo kaiken, eli MINÄ OLEN VIIMEINKIN MAISTERI!

8 vuotta siihen meni, mutta tässä sitä viimeinkin ollaan. Se syy, miksi muutin Joensuuhun 8 vuotta sitten on nyt käsissäni. Kädessäni ovat ne paperit, joita lähdin tavoittelemaan. Matka ei ollut helppo eikä ihan sen mittainen kuin piti olla, mutta minkäpä unelman tavoittelu menisi kuin Strömsössä. Pääasia on, että jossain kohtaa ja jollain tavalla päästään maaliin asti. Yhtään päivää tai päätöstä en muuttaisi, koska kaikki ne toivat minut lopulta tähän ja tekivät matkastani niin ikimuistoisen kuin siitä lopulta tuli.

Tajusin paperit saatuani, että niiden saamiseen meni minulta suurin osa kaksikymppisistäni. Tämä tarkoittaa siis sitä, että opiskeluaikojeni ja kaksikymppisten tarina on täysin sama asia. Tämän vuoksi opiskeluaikaani liittyy paljon muitakin kuin vain opintoihin liittyviä muistoja. Olen näiden vuosien aikana kehittynyt niin oman alani asiantuntijana kuin ihmisenä. Muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa, kun aloitin opinnot, ja olen näiden 8 vuoden aikana oppinut elämään yksin, rakentamaan omaa elämääni ja ymmärtämään sitä, kuka minä olen. Tämän vuoksi en tule koskaan unohtamaan näitä vuosia.

Aionkin nyt tässä postauksessa juhlistaa tätä elämäni tähänastisinta suurinta saavutusta muistelemalla näitä menneitä vuosia ja kertomalla teille 8 parhainta tai mieleenpainuneinta muistoa näiden vuosien varrelta. Siitä tulee jäämään monia pienempiä hetkiä pois, mutta jos kertoisin kaikki, menisi siihen vielä toiset 8 vuotta. Mutta, tässä olisi ne 8 asiaa, jotka tulen muistamaan näiltä vuosilta erityisen hyvin.

1. Ihan ensimmäisenä täytyy mainita kaikki ne ystävät, jotka olen opiskeluaikanani saanut mukaan matkalleni. Opiskeluideni alussa pelkäsin, että tulisiko saamaan yhtään ystäviä, koska en tykkää käydä baareissa tai opiskelijatapahtumissa kuten kaikki muut opiskelijat. Mutta pelko oli turha, koska sain ystäviä ympärilleni siitä huolimatta, ja vieläpä aivan mahtavia tyyppejä. Kulttuurintutkijat ovat kyllä vaan parasta porukkaa. Kiitos siis teille kaikille, että olette mukana! Ilman teitä opiskeluaikani olisivat olleet paljon tylsemmät ja yksinäisemmät :)

2. Ensimmäinen yliopistotutkintoni, eli humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon saaminen kasaan 18.1.2020. Kyllähän tämä piti mainita, koska se oli ihka ensimmäinen yliopistotutkintoni. Olin todella ylpeä itsestäni, sillä ensimmäinen etappi oli saavutettu. Siitä oli hyvä ponnistaa maisterinopintoihin, joissa tulisi kestämään hieman pidempään...

3. Työharjoittelu ja siitä seuranneet työkuviot. 2021 oli todellakin käänteentekevä vuosi. Se tulisi määrittelemään opiskeluaikani viimeiset kolme vuotta ja ainakin työurani alun. Olen puhunut tästä jo paljon, mutta puhun siitä vielä hieman lisää. Työharjoittelun piti tosiaan olla vain se mikä se on, eli pakollinen työharjoittelu. Mutkien kautta kuitenkin se johti siihen, että olen nyt kolme vuotta myöhemmin edelleen töissä samassa paikassa ja tekemässä työtä, josta salaa haaveilin opintojeni alusta alkaen (ja toivomassa, että voisin jatkaa tätä työtä vakituisesti). Se, että pääsin töihin opintojeni aikana oli ehdottomasti paras syy sille, miksi opintoni kestivät 8 eikä noin 6 vuotta, mitä ne olisivat kestäneet ilman töissä oloa.

4. Muutto omaan yksiöön. Kun muutin Joensuuhun vuonna 2016 en saanut heti yksiötä, vaan minun piti muuttaa soluun, jossa kämppiksinäni oli vaihtareita. Se oli sinällään hyvä, koska ympärilläni oli aina ihmisiä enkä joutunut olemaan täysin yksin ensimmäisenä vuotenani uudessa kaupungissa. Kielitaitoa sekä yhdessä asioiden hoitoa tuntemattomien ihmisten kanssa tuli harjoitettua, etenkin kun kämppikset vaihtuivat kolmeen kertaan vuoden aikana. Se oli tälle introvertille kyllä kasvattava kokemus. Mutta se hetki, kun pääsin yksiöön, oli aivan mahtava. Sain vapauden mennä ja tehdä asunnossani mitä ja milloin vaan itse halusin. Täällä on asuttu nyt jo 7 vuotta, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä, mutta tämä on edelleen lemppari paikkani Joensuussa. Olen kyllä jo samaan aikaan valmis jatkamaan eteenpäin. Onneksi on 2 vuotta aikaa etsiä seuraava kämppä ja yhtä pitkään aikaa hyvästellä tämä asunto, joka tulee jäämään mieleeni ensimmäisenä omana kotinani täällä Joensuussa.

   
   
   

   

   

   
   
   

5. K-popin löytäminen alkuvuodesta 2019. Kyllä te tiesitte, että tämäkin päätyy tälle listalle. K-pop on muokannut minusta sen ihmisen, joka olen tänään. Se on auttanut minua selviämään vaikeista ajoista ja se on tehnyt parhaista hetkistä vielä parempia. Se on antanut minulle ja äidilleni yhteisen harrastuksen, antanut minulle yhden uuden ystävän, ja tuonut myös yllättäen yläasteaikaista ystävääni läheisemmäksi. Siitä tuli myös osa opintojani, koska tein graduni k-popista. Graduni löytyy muuten täältä, jos haluat käydä lukemassa sen. En todellakaan tiedä, miten olisi selvinnyt kaikesta vuosien varrella tapahtuneista asioista ja kuka olisin tänään ilman k-poppia.

6. Kaikki näiden vuosien aikana tehdyt reissut, mutta erityisesti Lontoon reissut sekä reissut, jotka tein itsekseni. Pääsin vuonna 2018 ensimmäistä kertaa Lontooseen monen vuoden unelmoinnin jälkeen, ja tänä vuonna uudestaan. Lontoo on vaan aivan paras paikka, melkein kuin toinen (tai kolmas) koti minulle. Mutta ne reissut, joista olen ylpeä ovat kesällä 2022 tekemäni ensimmäinen itsenäinen yön yli ollut hotellireissu Kuopioon sekä tänä syksynä tehty ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia ystävän kanssa Tukholmaan. Olen toki reissannut Suomessa muutenkin itsekseni ja olen seikkaillut Joensuussa itsekseni, mutta nämä isommat reissut antoivat minulle vielä enemmän itsevarmuutta siitä, että osaan ja selviän myös "isommista" reissuista yksin.

7. Koska en osaa valita yhtä eikä listalla ole tilaa mainita kaikkia erikseen, käytän tämän kohdan kaikkiin hetkiin, jotka olen viettänyt ystävieni kanssa. Ystävät ovat toki aina olleet minulle tärkeitä, mutta muutettuani kaupunkiin, jossa en tuntenut ketään ja perheeni asui kuuden tunnin matkan päässä, heistä tuli minulle erityisen tärkeitä. Tulisin nyt viettämään paljon enemmän aikaa heidän kuin perheeni kanssa, mikä oli ensimmäinen kerta, kun niin olisi elämäni aikana. Kiitos siis kaikista kahvitteluista, käsityöilloista, leffailloista, peli-illoista, k-pop illoista, tutkielmien työstämis-illoista, herkutteluista ravintoloissa ja herkkuapproilla, kävelylenkeistä, retkistä Utran saarille, ja yleisesti kaikista nauruista, jutteluista ja ihan kaikista yhdessä jaetuista hetkistä. Toivon niitä vielä paljon lisää :)

8. Viimeisenä JA TODELLAKIN vähäisimpänä on korona. Vähäisimpänä siksi, että se vaikutti negatiivisesti niin opintoihini kuin mielenterveyteeni, mutta samaan aikaan juuri niiden vuoksi se oli sen verran merkittävä asia, että sen vaan piti päätyä tälle listalle. Maisteriopintoni etenivät koronavuotena huomattavasti hitaammin, jouduin olemaan pitkään vanhempieni luona tietämättä milloin pääsisin taas kotiin ja milloin kaikki palautuisi normaaliksi. Mutta ennen muuta silloin mielenterveyteni otti osumaa monella tavalla. Niistä merkittävin asia oli se syy, miksi päädyin lopulta vuosi sitten lyhytterapiaan, ja myös se syy, miksi otin koronan mukaan tälle listalle. Kautta rantain korona siis vaikutti siihen, että päädyin terapiaan kehittämään ja korjaamaan itseäni, ja voin sitä kautta nyt paremmin. Tähän kohtaan tiivistyy myös se, miten paljon olen näiden vuosien aikana kasvanut ihmisenä, sillä vielä 8 vuotta sitten en olisi uskonut, että joku päivä olisin niin rohkea, että uskaltaisin pyytää apua. Yksi tärkeimmistä asioista, minkä olen näiden vuosien aikana oppinut onkin se, että ei ole heikkouden merkki pyytää apua, oli kyse sitten mistä tahansa.

   
   
   
   
   

   

   

   
   
   

Ja kunniamainintana itse opiskelu, minkä takia tätä kirjoitan. Päädyin onneksi heti ensimmäisellä kunnon yrittämällä oikealle alalle ja sain opiskella kaikkea itseäni kiinnostavia asioita. Opinnot sujuivat hyvin sen vuoksi, että opiskelin juuri sitä, mikä minua eniten kiinnosti (vaikka moneen kertaan tulinkin tenteistä ulos ajatellen, että ei varmaan mennyt läpi). Opinnot avarsivat silmiäni ihan hirveästi ja ymmärrän maailmaa, yhteiskuntaa, ihmisiä ja kulttuureja ihan uudella tavalla. Pääsin myös opintojen aikana toimimaan tuutorina pariin kertaan ja osallistumaan muuhunkin yliopiston toimintaan, mikä vähän vahingossa, mutta isossa kuvassa ihan oikealla tavalla, johti minut tähän työhön, jossa viihdyn. Mielelläni siis muistelen myös hetkiä kirjastossa ja oman nojatuolin nurkassa tenttikirjan äärellä sekä luentosaleissa kiinnostavia luentoja kuuntelemassa.

Mutta, siinä se nyt olisi. Opiskeluaikojeni päätös. Kuten jo postauksen alussa sanoin, jotenkin tänne asti päästiin, vaikka välillä valmistuminen tuntui vain kaukaiselta haaveelta. Nyt ne paperit ovat kädessäni ja maailma avoinna. Samaan aikaan ajattelen, että "vihdoinkin" ja "onpas outoa". Viimeisten kolmen vuoden aikana, kun olen ollut töissä opintojen ohella, on opiskelijaidentiteetti koko ajan siirtynyt taaemmas ja työssäkäyvän ihmisen identiteetti puolestaan noussut etualalle. Mutta olen silti ollut opiskelija. Se on ollut iso osa identiteettiäni viimeiset 8 vuotta. Nyt siitä pitäisi irrottautua ja jatkaa eteenpäin. Olen siihen valmis. Mutta pitkään tulee menemään siinä, että tajuntaan iskostuu lopulta se, ettei minun tarvitse enää koskaan opiskella, jos en halua enkä tule elämään sellaista opiskelijaelämää kuin olen viime vuodet elänyt. Mutta on tämän elämän aikana opiskeltu jo ihan riittävästi; 8 vuotta yliopistoa, yksi välivuosi, 3 vuotta lukiossa ja 9 vuotta peruskoulua. Ehkä voin nyt lopettaa, tai ainakin pitää pitkän tauon. Nyt on aika keskittyä työuraan, kivoihin harrastuksiin ja ystäviin.

Olen kiittänyt ystäviäni, mutta heitä enemmän minun täytyy kiittää itseäni. Kiitän itseäni siitä, että jaksoin puurtaa opintojen parissa silloinkin, kun se ei ollut kivaa tai ei olisi millään jaksanut. Minä olen se, joka teki kaiken sen työn, minkä ansiosta olen nyt tässä. Minä tein itsestäni maisterin ja saavutin siten yhden ison merkkipaalun elämässäni. Olen ihan hemmetin ylpeä itsestäni. Nyt tiedän mihin kaikkeen minä pystyn, kun vaan haluan. Tästä siis vaan kohti seuraavia unelmia viisaampana, rohkeampana ja toiveikkaampana siitä, että kaikki kyllä järjestyy, aikanaan.

Kiitokset vielä opiskeluvuosilleni 2016-2024. Oli aivan mahtava reissu. Ja tervetuloa tulevaisuus ja kaikki uudet seikkailut. Odotan niitä innolla.

-Anna, FM