22, sinkku & onnellinen

Vasta 22-vuotis syntymäpäivääni edeltävä kesänä ymmärsin itsestäni jotain tärkeää. Kaikilla muilla elämäni aloilla olin elänyt oman pääni mukaan, tehnyt kuten itse halusin, raivasin omaa polkuani lumessa. Mutta yksi oli jäänyt pelistä pois.

Meidät opetetaan pienestä pitäen elämään tietynlaista elämää. Käy koulut, hanki töitä, rakastu, muuta yhteen, mene kihloihin, mene naimisiin, hanki lapsia. Vasta sitten olet onnellinen ja elämäsi on täydellistä. Järjestys voi muuttua, mutta näinhän se menee. Eikö niin?

No ei mene. Sen opin jo kauan sitten. Mutta sen sisäistäminen kesti vähän kauemmin.

Uskoin joskus, että en voi olla oikeasti onnellinen, jos olen sinkku. Enkä voi olla elämässä onnistunut, jos minulla ei johonkin ikään mennessä ole omaa perhettä. Ei se ole mahdollista. Asiaa ei helpottanut se, että vaivihkaa vanhemmat vitsailevat tulevasta poikaystävästä, jota ei näytä tulevan. Tai se, kun suunnilleen omaikäiset tutut alkavat menemään kihloihin ja naimisiin, muuttamaan yhteen ja hankkimaan lapsia. Ja minä olen yksin yksiössä asuva opiskelija-sinkku, jonka parisuhdehistoriaan kuuluu yksi melkein poikaystävä eikä yhtään suudelmaa. Enhän minä voi olla onnellinen.

Niin minulle joka suunnasta kerrotaan. Ja minä uskon sen, vaikka en sitä ole koskaan ääneen sanonut. Tai edes tiedostanut. Muut ovat minun huomaamattani ohjailleet rakkauselämääni, eli toisinsanoen luoneet minulle sellaista, koska ilman heitä sitä ei varmaan olisi koskaan edes ollut. Okei, olen tehnyt tietoisia valintoja, mutta niidenkin tekemisen taustalla on yksi iso syy.

"Hanki se poikaystävä nyt, ettet sitten ole vielä kolmikymppisenä säälittävä sinkku, etkä ehdi hankkia lapsia ennen kun olet niin vanha, että kun lapset vihdoin muuttavat kotoa, sinä olet kuusikymppinen mummo!"

Käsi ylös, jos olet kaksikymppinen sinkku ja olet joskus ajatellut näin.

Veikkaan, että aika monen käsi nousi.

Ja se on surullista. Sekä väärin.

Kun se ei ole niin.

Todistaakseni sen, kysyn sinulta yhden kysymyksen. Onko sinun hyvä olla juuri nyt siinä elämäntilanteessa, jossa olet nyt? Äläkä ajattele sitä, mitä kaverisi tai äitisi vastaisi. Kuuntele itseäsi ja vastaa sen perusteella. Jos vastasit kyllä, niin siinä se. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Jos et kaipaa ketään viereesi ollaksesi onnellisempi kuin olet nyt, niin et oikeasti tarvitse. Jos elämäntilanteesi on sellainen, että olet mieluiten yksin, niin ole yksin. Jos taas vastasit ei, mieti, miten voisit korjata asian. Sen neuvon kuitenkin annan, että vastaus ei ole parisuhde. Se voi peittää, mutta se ei pysty korjaamaan. Mihinkään ei tarvitse, eikä kannata, ryhtyä pakosta. Kaikki lähtee siitä, että olet sinut itsesi kanssa. Vasta sitten olet valmis ryhtymään johonkin muuhunkin. Ajattele itseäsi ensin, sitten muita.

Nyt tiedän paremmin.

Kaikki hyvä tulee aikanaan.

Myös se toivottu parisuhde.

-Anna