Kiitollinen

Heippa taas ja ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Nuorempana tunsin olevani se outolintu, joka ei koskaan tulisi sopimaan joukkoon. Uskoin, että en löytäisi omaa paikkaani tässä maailmassa. Että en löytäisi sellaisia ihmisiä ympärilleni, joiden kanssa voisin olla oma itseni. Olisin halunnut olla toisenlainen, samanlainen kuin muutkin.

Jokin sisälläni kuitenkin kieltäytyi muuttumasta sellaiseksi kuin kaikki muut olivat. Taistelin vastaan, vaikka aina se ei ollut helppoa. Kaksi eri ääntä taisteli sisälläni, kumpikin huusi yhtä kovaan ääneen. Ajan myötä, toinen alkoi kuitenkin hiljenemään. Se huomasi, että en aina kuunnellutkaan sitä enää. Vieläkin se jaksaa kuitenkin yrittää. Mutta en anna sen enää voittaa.

Jouluaattona tajusin jotain, kun lähetin ystävilleni hyvän joulun toivotuksia. Lähetin viestejä yhteensä seitsemälle ihmiselle, mikä on minulle monta. Tajusin, että minulla on tällä hetkellä niin monta ihanaa ihmistä elämässäni. Niin monta, joiden kanssa voin viettää aikaa, jutella, nauraa, katsoa leffoja, käydä syömässä, tai ihan vaan laittaa viestiä. Pieni, mutta samaan aikaan minulle todella iso asia.

Mutta miksi?

Kaksi noista seitsemästä ihmisestä ovat ystäviä ajalta ennen, kun muutin Joensuuhun. Loppuihin viiteen olen tutustunut Joensuussa näiden kahden ja puolen vuoden aikana, mitä olen täällä asunut. Tänne muuttaessani en tuntenut täältä ketään, en ollut koskaan edes käynyt täällä aikaisemmin, vanhempani asuivat kuuden tunnin ajomatkan päässä. Aloitin nollasta heti, kun muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa. Jouduin luomaan kokonaan uuden elämän tänne, ihan itse, ilman kenenkään apua. Alkuun minua pelotti hiukan, mutta itse asiassa yllättävän vähän. Tiesin osaavani toimia yksin, mutta pelkäsin jääväni yksin, ilman ystäviä, ilman tuttuja ihmisiä.

Jaksoin kuitenkin luottaa siihen, että asiat järjestyisivät, vaikka se ei aina ollutkaan helppoa. Pieni askel kerrallaan uskalsin yhä enemmän ja enemmän, ja sitä mukaa kun uskalsin, myös sain yhä enemmän ja enemmän. Tapasin ihmisiä. Menin paikkoihin. Olin rohkea. Sanoin kyllä.

Mutta ennen kaikkea, olin koko ajan, yhä enemmän, oma itseni. Tai oikeammin, parempi versio omasta itsestäni.

Tänään minulla on 7 ihanaa ihmistä ympärilläni, oma ja juuri minun näköiseni kämppä, rakkaita harrastuksia, kolmas vuosi yliopistossa sen alan parissa joka puhuttelee minua, kaupunki ympärilläni, joka on osa minua jo nyt. Eli kokonaisuus, joka on tehnyt minusta minut. Joka antaa minun olla sellainen kuin haluan. Ja joka tekee minut onnelliseksi.

En olisi voinut edes kuvitella olevani siinä pisteessä vielä muutama vuosi sitten, jossa olen tänään. Olen saanut elämääni kaikkea sitä, mistä olen aina haaveillutkin, vaikka kuvitellut, etten koskaan niitä saa. Nyt minulla on ne, ja ne ovat niin tiivis osa minua nyt, etten edes aina muista ettei kaikki aina ole ollut elämässäni näin.

Onneksi siis oli jouluaatto ja ne 7 viestiä.

Nyt muistan taas olla kiitollinen.

Ja onnellinen siitä, että saan olla juuri sellainen kuin olen.

- Anna xx