To what could have been...

Mietitkö koskaan jonkun suuren päätöksen tehtyäsi, että valitsit väärin?

Mietitkö niitä syitä, miksi teit päätöksesi, ja olivatko ne tarpeeksi hyviä?

Mietitkö koskaan, mitä olisi voinut olla, kun nykyisyys tekeekin kipeämpää kuin luulit?

Niin minäkin.

Viime kesänä jätin jotain sellaista taakseni, joka olisi voinut olla jotain suurta. Tai ainakin suurempaa kuin mitä minulla on aiemmin ollut. Tarpeeksi suurta, joka kosketti tarpeeksi syvältä, että edelleen mietin: "Teinkö väärän päätöksen?" Tiedän, etten. Se ei vain tuntunut oikealta. Mutta se jätti jälkeensä suuret jäljet.

Arjessani tulee eteen pieniä hetkiä, jolloin löydän itseni ajattelemasta: "Miksi en valinnut toisin?" Joskus valitsemani tie tuntuu todella raskaalta, kun muistelen tulevaisuutta, joka minulla olisi voinut olla. Josta haaveilin. Jonka uskoin viimeinkin käyneen toteen. Jota suunnittelin aina iltaisin. Ja jolle toivotin joka ilta hyvää yötä. Sitten en enää toivottanutkaan.

Mutta minä tein päätöksen. En voi syyttää ketään muita kuin itseäni tästä kaikesta. Minä lähdin. Minä jätin taakseni sen suuren, minkä uskoin olevan elämäni paras asia. Minä olen syyllinen. Ja sehän se kaikista suurin vitsi onkin. Tai kirous. Tai lahja. Miten kukin haluaa itse sitä nimittää.

Me kaikki teemme päätöksiä joka päivä, pieniä ja suuria. Jokainen niistä vie meitä johonkin suuntaan. Samaan aikaan, toisessa ulottuvuudessa valitsemme toisin ja päädymme menemään vastakkaiseen suuntaan. Emme voi koskaan tietää, mihin se toinen suunta olisi meidät vienyt. Voimme vain tietää, missä olemme nyt. Meidän on vain luotettava siihen, että valitsemamme tie on oikea, valitsimme sitten millaisen tien tahansa. Se ei ehkä ole helpoin tie. Se ei ehkä ole suunnittelemasi tie. Se ei ehkä vie sinua sinne mihin halusit mennä. Mutta se vie sinut aina sinne, mihin sinun on määrä mennä. Ja vie sinut kaiken sen läpi, mitä sinun on määrä kokea.

Luota siis päätöksen teon hetkellä siihen, mitä sydämesi sanoo. Se tietää parhaiten.

-Anna